tiistai 16. kesäkuuta 2015

LOGISTIIKKA KULJETUS 2015 –messut ja koulutusta logistiikan alan tulevaisuudesta

Tervetuloa lukemaan Kaakkois-Suomen oppilaitosverkoston ensimmäistä blogikirjoitusta! Tällä kertaa voit lukea logistiikasta!

Saimaan ammattiopiston aikuisopiskelijoita, kouluttajia ja yksi projektipäällikkö osallistuivat viime viikolla järjestettyyn LOGISTIIKKA - KULJETUS 2015 -messuille. Messut tarjosivat hyvän tilaisuuden verkostoitua alan ihmisten kanssa ja kerätä varastot täyteen näytönpuhdistajia ja kyniä. Tilaisuudessa oli myös hyvä paneelikeskustelu vedyn käytöstä polttoaineena.  Tiesitkö, että kemianteollisuudessa syntyy sivutuotteena paljon vetyä, jota olisi mahdollista hyödyntää polttoaineena? Kehitys vedyn hyödyntämisessä on ollut vielä hidasta, mutta edistystä on tapahtunut. Suomestakin löytyy jo muutamia vetytankkausasemia.

LOGISTIIKKA KULJETUS 2015 -messut ulkoapäin
Tulevaisuudessa odotettavista muutoksista voit kuulla myös Kaakkois-Suomen oppilaitosverkoston järjestämässä Roadmap 2030 - Logistiikan tulevaisuus ja innovaatiot tieliikenteessä -koulutuksessa 27.10. Koulutus järjestetään Lappeenrannassa, mutta koulutusta voi kuunnella myös etänä omalta koneelta, eikä maksa mitään! Jos siis kiinnostaa kuulla ko. alan tulevaisuudesta, pysy kuulolla! Laitamme lisää infoa tilaisuudesta pian!

Pauliina Papunen

Saimaan ammattiopisto Sampo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti