Näytetään tekstit, joissa on tunniste oppisopimustoimisto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oppisopimustoimisto. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. marraskuuta 2015

Oppisopimuksesta houkuttelevampi?


Oppisopimuskoulutukseen suunnitellaan muutoksia. Valtiovalta on ehdottanut uutta koulutussopimusmallia, jolla toteutettaisiin joustavat polut työpaikalla tapahtuvan oppimiseen ja tutkinnon suorittamiseen käytännönläheisesti. Uudistuksen myötä myös oppisopimuskoulutuksen houkuttelevuutta pyritään lisäämään.

Jos uudistus toteutuu, työnantajalle aiheutuvat kustannukset oppisopimuksesta pienenevät. On nykyinenkin oppisopimuskäytäntö toki monissa yrityksissä hyvin toimiva. Aina ei sopivaa, koulutettua henkilöä löydy työmarkkinoilta, tai omaa työntekijää halutaan lisäkouluttaa.

Kuvassa toimitusjohtaja Minna Kokki ja oppisopimusopiskelija Jari Ranta
Lappeenrantalaisen Karjalan Tili- ja Isännöintikeskuksen toimitusjohtaja Minna Kokki kertoo ottaneensa oppisopimusopiskelijan toissa kesänä:

– Olimme hakemassa isännöitsijää, jolla olisi tekninen työtausta, ja samassa minulle soitti henkilö, joka oli jo kysellyt aiemminkin meiltä töitä.

Jari Rannalla oli 14 vuoden työkokemus lvi-alalta ja hän itse ehdotti oppisopimusta. Nyt hän suorittaa isännöinnin ammattitutkintoa.  

– Alkuvaiheessa ohjaaminen kuormitti tietysti enemmän, mutta sitä mukaa, kun oppiminen edistyy, työntekokin alkaa sujua jouhevammin, jolloin ohjauksen tarve vähenee. Tämä on luontaista oppimista, kertoo Kokki tyytyväisenä.

Työnantajalle tällä hetkellä maksettavaa koulutuskorvausta Kokki pitää vain nimellisenä. Hän odottaakin kovasti mahdollisen lakimuutoksen tuomaa huojennusta yrittäjille.

– Itse ehdottaisin, että oppisopimus muutettaisiin koulutussopimukseksi, ja palkka nousisi sitä mukaa, kun osaaminen lisääntyy. Sillä saataisiin oppisopimus lentoon!

Sopisiko oppisopimus yrityksellesi? Ole yhteydessä oppisopimustoimistoomme, niin selvitetään asiaa yhdessä.


Oppisopimustoimisto 
Lappeenranta
040 136 4687

Oppisopimustoimisto
Imatra
040 136 4693



maanantai 3. elokuuta 2015

Ekamin Malmingin kampus muutoksessa

Kesälomalla pyöräilin kun säät sallivat, ja usein reittini kulki Kotkan Karhulassa Malmingin ohi. Yksi syy oli se, että kampuksemme on myllerryksessä: Malminginkatu 6:ssa olevan toimistosiiven purkutyöt aloitettiin tänä kesänä. Vaikka Ekamin toiminta Malminginkatu 8:ssa jatkuu entiseen malliin, yksi aikakausi jää menneisyyteen.















Ekamin aikuiskoulutuksen juuret ovat vuodessa 1972, kun Etelä-Kymenlaakson Ammattikurssisäätiö perustettiin. Oppilaitoksen nimenä oli Etelä-Kymenlaakson ammattikurssikeskus, EKAKS. Vuonna 1975 säätiö osti 1960-luvulla rakennetut, entisen Ratekon konepajan tilat ja irtaimiston Malminginkatu 6:sta. Oppilaitoksen nimi on vuodesta 2006 ollut Ekami, mutta usein vieläkin Kotkassa kuulee puhuttavan EKAKS:ista.

Eteenpäin uutisoi huhtikuussa 1975, että EKAKS sai tällä kaupalla noin 2000 neliötä uutta tilaa sekä saman verran rakennusoikeutta.









Rakennus ehti palvella oppilaitoskäytössä lähes neljäkymmentä vuotta, kunnes viime vuonna sen toimistosiipi asetettiin käyttökieltoon rakenteista johtuvien sisäilmaongelmien vuoksi. Huoneet tyhjennettiin. Kaksisataa muuttolaatikollista arkistomappeja siirretiin Ekamin keskusarkistoon. Oppisopimustoimisto, osa palvelualojen koulutuksesta ja myös yrityspalvelut siirtyivät Kotekolle.














Oy Rakennuspartio rakentaa purettavan rakennuksen tilalle kone- ja metallialan koulutuksen käyttöön uuden hallin, jonka koko on noin 1,500 m2. Siihen tulee kaksi luokkatilaa, sosiaalitilat, opettajien huone ja kiinteistönhoitajan työtila. Saamme uudet upeat tilat käyttöömme ensi vuoden tammikuun loppuun mennessä.













Jos nyt liikut Malminginkatu 6:n maisemissa, voit paitsi kuulla purkukoneiden pörinää, myös aistia historian siipien havinaa.

Liisa Avelin
Ekami, työelämäpalvelujen koordinaattori