maanantai 31. elokuuta 2015

BIKE&HIKE /Tuoreen yrittäjän kuulumisia



Lähdin uudelleen yrittäjäksi muutaman vuoden tauon jälkeen. Aiemmin olen toiminut muun muassa viestintä-, media- ja mainosalalla, mutta työllistyminen oli tehnyt tuskaa jo pidemmän aikaa, joten päätin yrittää jotain aivan muuta. Toisaalta olin päättänyt, että yrittäjäksi lähden ainoastaan jos ala siis itse työ, tuntuu täysin omalta. Kipinää pitää olla, muuten ei jaksa.

Vuoden verran pyörittelin päässäni ajatusta, että tuleva yritykseni liittyisi
Maastopyöräkurssi vauhdissa
jotenkin maastopyöräilyyn. Tämä siksi, että pidän liikunnasta, etenkin ulkoliikunnasta ja luonnosta. Maastopyörä on puolestaan oiva väline luonnossa liikkumiseen ja retkeilyyn.

Ajatus konkretisoitui kesäkuun alussa, kun vietimme uuden yrityksen ˗ BIKE&HIKE Maastopyöräretket ˗avajaisia, Kouvolan Mielakassa. Aiemmin olin onnistunut saamaan toimitilan parhaalle mahdolliselle paikalla Kouvolassa eli Mielakan Rinnekeskukseen. Mielakka on lähellä Kouvolan keskustaa, mutta kuitenkin polun varrella.

Retkeilyä ja liikuntaa


Yrityksen ajatus on tarjota kaikille liikkuville ihmisille mahdollisuus retkeilyyn ja liikuntaan Suomen luonnossa, välineenä polkupyörä. BIKE&HIKE tarjoaa pyöräilytuotteita, kuten ohjatut kuntolenkit, eripituiset maastopyöräkurssit ja opastetut pyöräretket. Mielakassa meillä on myös maastopyörävuokraamo.

Toistaiseksi asiakkaita ovat olleet lähinnä yksityishenkilöille ja ryhmät, mutta tarkoitus on laajentaa tarjontaa myös yrityksille ja matkailijoille. Kymenlaaksossa olemme ainoa opastettujen pyöräretkien tarjoaja.

Miten menee?


Alusta asti pidetyt, viikottaiset kuntolenkit ovat olleet ilon pilkahdus. Niihin on osallistunut mukavasti kuntoilun ja ulkoilun ystäviä, niin maastopyöräilyn harrastajia kuin kokeilijoitakin. Heinäkuu oli hiljainen. Retkillä olen vienyt ryhmiä lähimaastoon Kymijoelle ja Käyrälammelle sekä kauemmas Repovesi-Mäntyharju -reitistölle.

Yksi kesän ilahduttavimmista hetkistä oli se, kun eräs ranskalainen perhe kurvasi matkailuautolla pihaan ja vuokrasi pyörät 10 päiväksi. Kyseinen kontakti tuli yrittäjätutulta Lahdesta, mutta matkailija tulisi pystyä tavoittaa jo silloin, kun hän suunnittelee omatoimista matkaa tai on ostamassa sitä matkanjärjestäjältä.

Näkymiä on


Kolmen kuukauden perusteella voin todeta, että vaikka en olekaan ensimmäistä kertaa yrittäjänä, tekemisen määrä on silti yllättänyt. On revettävä moneen suuntaan, kuten yrityksen pyörittämiseen, itsensä- ja tuotteiden kehittämiseen, varsinaiseen rahaa tuovaan työhön sekä markkinointiin ja myyntiin. Olisi osattava delegoida, jakaa tehtäviä ja vastuuta, keskittyä olennaiseen. Helpommin sanottu kun tehty, mutta silti yrittämisen arvoinen asia =)

Näkymiä kuitenkin on. Liikunta, terveys, luonto ja retkeily on IN vielä pitkään. Saasteettomaan pyöräilyyn panostetaan, niin myös retkeilyreitteihin ja fasiliteetteihin. Maastopyöräilyn suosio kasvaa vuosi vuodelta.

Työtäkin on vielä tehtävänä. Potentiaalinen asiakas tulisi tavoittaa oikealla hetkellä, jolloin tuotteen on oltava riittävän kiinnostava. Ja kaupatkin pitää pystyä tekemään.

Asiaan auttaa vahvasti se, että olemme alueena tarpeeksi kiinnostavia matkailijan silmissä.

Eikä unohdeta oppimista ja kehittymistä, sillä ilman niitä ei ole odotettavissa kasvuakaan. Itselläni on tulevien kuukausien aikana ohjelmassa ainakin ensiapukurssi, pyöräilynohjaajakoulutus Jyväskylässä ja Visit Finlandin Laatutonni.

Kaikki apu ja toimet, jotka parantavat yritysten myyntiä, ovat tervetulleita, tulivatpa ne mistä suunnasta tahansa.

Hyvää liikunta- ja retkeilysyksyä!

Ville Mattinen, unelmien polkua etsimässä!