torstai 22. lokakuuta 2015

Kouvolan Aikuiskoulutuskeskuksen yhteyshenkilö Liena Silen

Olen kouvolalainen Liena Silen ja työskentelen Kouvolan Aikuiskoulutuskeskuksessa asiakkuus- ja hankepäällikkönä.

Minulla on kaupallinen koulutus: alemman tutkinnon suoritin Suomessa ja MBA-tutkinnon Keelen yliopistossa Englannissa, missä aloitin myös työurani.  Toimin avainasiakaspäällikkönä kansainvälisessä henkilöstöalan konsulttifirmassa 13 vuotta. Palattuani kotikonnuille Kuusankoskelle, liityin Kouvolan Aikuiskoulutuskeskuksen osaaviin rivistöihin. 

KaakkoPro -asioissa projektitiimissä ovat mukana
Marjo Lahtinen, Liena Silen ja Jenni Reiman.

Työni Aikkarilla on mielenkiintoista, jokainen päivä on erilainen! Useiden hankkeiden koordinoinnin lisäksi toimin organisaation asiakkuuspäällikkönä ja vastaan tuotteistamisesta sekä yhteydenpidosta yrityskumppaneihimme. Vastavalmistunut toimitilamme on herättänyt laajaa yleistä kiinnostusta ja se on huomioitu myös yhteistyökumppaneidemme keskuudessa. Uusia tiloja on ilo esitellä ja ne luovat meille mukavan ja modernin työympäristön!

Vastuualueeseeni kuuluvat myös organisaation kansainväliset asiat , kansainvälinen yhteistyö ja koulutusvienti.  Kansainvälistä toimintaani lisää Suomen ammattitaitomaajoukkeen Skills Finland:in joukkueenjohtajan tehtävät Euroskills sekä Worldskills -joukkueissa. Nuorten ammattilaisten kanssa toimiminen on vastuullista, motivoivaa ja erityisesti antoisaa. 

Asiakasyhteistyössä nautin eniten siitä, että saan olla jatkuvasti ajan hermolla ja tavata hyväntuulisia uusien asioiden ja koulutusten kehittäjiä sekä yhteistyön tekijöitä. Yleisen taloudellisen tilanteen takia kouluttaminen ja kouluttautuminen ovat juuri nyt mahdollisuus, jota ei kannata jättää käyttämättä!

Harrastuksiini kuuluu liikunta monessa eri muodossa ja pidän myös penkkiurheilusta! Vapaa-ajan täyttävät tehokkaasti myös kaksi vauhdikasta noutajaa, joiden kanssa aika ei käy pitkäksi. Jos ja onneksi  kun, aikaa jää, matkailu avartaa.

Koulutuskenttään kohdistuu tällä hetkellä paljon taloudellisia muutospaineita ja kaikkien toimijoiden tiedossa on resurssien niukkeneminen. Asiaan voi kuitenkin suhtautua myös niin, että uusi tilanne luo meille mahdollisuuksia innovointiin ja palveluiden kehittämiseen. Tämä kehitystyö vie meitä varmasti kohti menestystä asiakkaidemme kanssa myös tulevia vuosina.


Minut tavoittaa Aikkarilta, liena.silen@kvlakk.fi, puh. 040 482 6770 tai 020 7879 211. Ota rohkeasti yhteyttä!