perjantai 30. lokakuuta 2015

Kumppanuuksia ja verkostoitumista Tuhat askelta -multiwebinaarissa

Verkostot ja kumppanuudet olivat vahvasti esillä eilisessä ainutlaatuisessa, valtakunnallisessa Tuhat askelta -multiwebinaarissa. Tilaisuutta juonsi digitalisti Ville Tolvanen, joka neuvoi luopumaan häpeästä ja tuomaan rohkeasti omia ajatuksia esille. Multiwebinaarissa puhuivat myös myyntimies Jethro Rostedt, matkailualan verkostoguru Jenni Wahteristo (Rock and Lake -verkosto), somesta tunnettu kauppias Sampo Kaulanen ja hyvin verkostoitunut yrittäjä Heidi Nyytäjä (PihanTekijät Oy). Multiwebinaari toteutettiin Lappeenrannassa, Kouvolassa, Mikkelissä, Levillä, Espoossa, Lahdessa ja Iisalmessa.

Ville Tolvanen juonti multiwebinaarin Mikkelissä. Jethro odottaa jo omaa vuoroaan.

Multiwebinaari herätti paljon keskustelua multiwebinaarin aikana ja sen jälkeen niin paikan päällä kuin twitterissäkin:




Yleisö Lappeenrannassa kuuntelemassa multiwebinaaria

Multiwebinaarin jälkeen jatkettiin keskustelua pienen kävelyn avustuksella
Multiwebinaarin päätteeksi Lappeenrannassa osallistujat jatkoivat keskustelua Lappeen Ruustinnassa pienen workshopin avulla. Osallistujat nauttivat multiwebinaarin annista ja saivat paljon uusia ideoita omaan työhönsä ja opiskeluihinsa.

Webinaari toimi Tykenelikko-2- ja Askel-2-hankkeen päätösseminaarina.

Kiitos kaikille osallistujille, puhujille ja järjestäjille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti